Vene on viimeinkin saatu purjehduskuntoon ja lastattua kesälomapurjehdusta varten. Viime vuoteen verrattuna nyt on otettu tavaroita pitkää purjehdusta varten. Aluksi mennään moottorilla, purjeet nostetaan Bergön jälkeen. Moottorilla mennään taas Ulkoluodon lossin ohi aina Salon väylälle asti. Siinä nostetaan taas purjeet. Petun pohjoiskärjen kohdalla päätetään kääntyä Taalintehtaan väylälle Hiittisten asemasta.
Tuuli puhaltaa lounaasta, joten välillä täytyy ottaa tikki poikittain väylän nähden. Väylä kapenee Finnsjön kohdalla, joten lasketaan purjeet ja jatketaan moottorilla väylää pitkin. Keitetään kahvit kun ollaan saaren suojassa mutta sitten alkaa sisällä tuntua epämiellyttävä tuoksu, jonka lähdekin löyty: septin letku vuotaa. Ilmeisesti tavaroita lastatessa on väännetty letkua mikä nyt vuotaa y-kappaleen liitoksesta. Mikä pahinta, nestettä valuu laipion läpi myös Katrin punkkaan: patja märkä alapuolelta. Ei auta, on syyllistyttyvä ekologisesti kestämättömään tekoon: pohjaventtiili auki.
Saavutaan Taalintehtaalle ja laiturin päästä löytyykin vapaa paikka vuokraveneiden vierestä. Ei tarvinnut edes kaahata satama-altaassa niinkuin pari venettä teki. Naapuriveneen miehistön avustuksella köydet kiinni ja Jenni laiturin toiselle puolelle. Satamakonttoriin maksamaan satamamaksu (50 mk). Sähköstä ei veloteta koska sen saatavuutta ei taata (johtokelojen ylikuormitussuojat voivat laueta) laiturin päähän asti.
Ruualle Port Sideen. Lapsille nakkeja, lihapullia ja ranskalaisia, aikuisille pitsat. Loma on alkanut. Takaisin veneelle, Katri käy kaupassa ostamassa ruokaa ja vaihtamaan kylmäkalleja. Niitä ei kuitenkaan ollut, joten omat kylmäkallet saivat jäädä kaupan pakkaseen. Lopuksi leikkimään leikkipuistoon (noin 300 m satamasta). Vaikka leikkipuisto ei ollutkaan aivan uusi, olivat leikkipaikat kuitenkin ehjiä ja kivoja.
Eikun nukkumaan. Yksi patja on ulkona, joten Iiro saa nukkua tyynypedillä. Onneksi viereisessä veneessä ei ollut ketään alkuyöstä. Tulivat keskellä yötä, joskin ihan hiljaa.
Aamupalan jälkeen hommiin. Pitää selvittää saako septin kuntoon. Venetarvikekaupasta löytyy sopivia klemmareita. Uudet klemmarit paikalleen Bilteman romujen tilalle ja kiristystä. Kaikesta huolimatta vaikuttaa että liitokset ei pidä vaan vähän tihkuu läpi. Täytyy tutkia myöhemmin. Sitten siivoamaan jälkiä. Pilssi ja septin alusta huuhdotaan. Patja ja lakana ämpäriin huuhtotumaan. Patjan saa kohtuullisen kuivaksi, mutta kyllä se vesisängyksi jää. Kannelle kuivumaan ja lakana sekä patjan päällys puomille kuivumaan.
Syödään jäätelöt ja aletaan laittautua matkaan. Tuuli on etelän puolelta, joten koko matka on vastaista. Kuivatettavien tavaroiden takia onkin parempi motoroida. Keskustellaan, mennäänkö kohti Paraisten porttia tai Gullkronaa vai mennäänkö Kifskärin. Jälkimmäinen vaihtoehto miellyttää tuttuudellaan.
Mennään vaihteeksi Kifskärin länsipuolen satamaan. Uusi kaiku osoittaa näppäryytensä, on helppo etsiä syvä reitti kivien välistä. Satama onkin tyhjä, joten rantautumisen jälkeen voidaan nostaa lippu. Mennään lämmitämään sauna. Markukselle tulee vähän huono olo, ilmeisesti aurinko liian vähällä juomisella tekee tehtävänsä. Hyvin Katri selviää puiden pilkkomisesta. Markus hakee saunatarpeet ja palaa Jennillä. Saunan jälkeen lapset ja Markus menevät Alinalle jollalla.
Iltaruuaksi grillataan. Peikkopussit ovat näppäriä, sopiva hiillos grillitassujen paistamiseksi.
Saara löytää tarpeita kaarnaveneen tekoa varten ja niinpä parin veneen laivasto lähtee liikkeelle. Patjat ja lakanat ovat jo kuivuneet sopivasti eli jokainen pääsee omaan sänkyynsä vastaisuudessa.
Liikkeellelähtö onnistuu hyvin. Kun ollaan tultu vähän matkaa moottorilla Västerlandetin tasolle alkaa kuulua hirveää kolinaa. Äkkiä katsomaan moottoria: ei mitään poikkeavaa ja ääni tuntuu tulevan taaempaa. Toinen luukku auki mutta potkuriakselikin tuntuu olevan ihan kunnossa eikä akseliliitoksesta tule vettä. Ääni tulee vieläkin taampaa, jote kolmas luukku auki: kuuluu paukahdus ja ääni loppu. Kun veto pysyy päällä, ei potkuri ole kadonnut. Sukellus seuraavassa satamassa varmisti arvelun: akselilla on vain yksi sinkki vaikka keväällä niitä oli kaksi.
Jatketaan eteenpäin väylää kohti Vänön aukkoa. Tuuli tuntuu reippaalta, joten nostaan fokka ja täysi iso. Matka sujuu mukavasti autopilotin ohjaamana kunnes Vänön tienoilla sitten tuuli alkaa tyyntyvä. Vaihdetaan keulalle kakkosgenua, jolla päästään lähes samaan vauhtiin kuin aikaisemmin fokalla. Ehkä olisi ollut paikallaan nostaa ykkösgenua, mutta saa nyt olla.
Viime vuodelta tuttu reitti menee helposti. Nyt suuntimakiikarin ja GPS-pisteiden ansiosta vältytään sähläilyltä Västerfjärdenillä. Alkaa olla jo myöhä, joten kun lähestyttäessä Björkötä tuuli tyyntyy, aletaan valmistaa ruokaa: pastaa kinkkukastikkeella. Satamaan tulo onnistuu hyvin lasten syödessä.
Saunavuorot on jo varattu myöhään yöhön, joten päätetään mennä uimaan. Uimapaikan löytäminen onkin vähän hankalaa. Käydään katsomassa hiidenkirnua ja maistellaan vähän juolukoita. Lopulta paras uimapaikka löytyy satamalahden päästä. Lapset pääsevät Jennillä suoraan Alinaan. Iltapalan jälkeen Katri ja Markus käyvät vielä uimassa suoraan veneestä ja Markus tarkistaa potkuriakselin.
On taas kaupassakäynnin aika. Mennään käymään Nötössä: ensimmäinen ankkuripaikka tällä matkalla. Markus koettaa selvitellä toista säiliöongelmaa: makeavesisäiliön jalkapumppu falskaa ja pari kertaa kumiosa on irronnut rungosta, jolloin vettä on menny pilssiin. Onneksi on varavesi.
Pumpua on jo aikaisemmin koetettu korjata mutta pysyvää ratkaisua ei löydy. Ainoa vaihtoehto on irroittaa koko pumppu välistä. Onneksi on käsipumppu. Nötön kauppiaan varastosta löytyy sopiva pätkä kupariputkea (0 mk), jonka saa kemmareilla kinni. Kämmen tuntee taas Bilteman klemmareiden laadun. Auh.
Saara liukastuu mutalätäköön. Huutelu letkulla ja nakuna veneelle. Joku kehtaa vielä nauraa. Haetaan pari kanisteria vettä joka nyt toivottavasti kestää tankissa samoin kuin 5,3 litraa polttoöljyä. Kylmäkallejen vaihto sujui ilmaiseksi. Erinomaista palvelua.
On aika lähteä liikkelle. Kylläpä ankkuri tuntuu raskaalta, ei kai se ole jumiutunut. Lopulta nousee ankkuri pintaa, eikun kaksi. Pikaisesti katsotaan, että yhtenään venettä ei lähtenyt mukaan. Varovasti ankkurit kannelle: löytöankkurin liina on katkennut tai katkaistu. Nyt onkin kaksi ankkuria puhdistetavana. Puhdistuksen jälkeen ankkuri jätesäkkiin keulapiikkiin.
Moottorilla jatketaan kohti Aspöä. Näkyväisyys on vähän huono, on vaikeua eroittaa kaukana olevat linjataulut, mutta kääntyminen väylälle onnistuu. Tuuli on varsin voimakas ja aallokokkoa alkaa myös olla. Aletaan laittaa purjeita nostokuntoon, olisi pitänyt tehdä jo satamassa samoin kuin reivaus. Kokka kohti tuulta ja ja purjeita ylös. Ison nostin on mennyt saalingin taakse, eikun uusi yritys. Lopulta purjeet on ylhällä, vaikka vähän myös ääni kohosi.
Matka sujuu mukavasti, purjeilla keinuttaa vähemmän ja vauhtikin parani. Pientä sekoilua eri saarten kesken, mutta ei onneksi jouduta vaarallisille vesille, käännetään kurssi myötäiseksi. Myötäaallokkoon ajaminen on vähän stressaavaa kun ei ole preventteriä. Ensivuodeksi sitten. Päätetään laskea isopurje alas ja mennä pelkällä fokalla. Lasku sujuu hyvin kunnes puomi tipahtaa alas. Äkkiä purje kasaan ja puomi pikaisesti kiinni. Kun saadaan suunta taas myötäiseksi, päästään takaisin tutkimaan tilannetta. Ilmeisesti puomin lukitus on pettänyt ja se on hypännyt yläkautta pois kiskosta. Tarkempi tutkimus satamassa ei muuta tulkintaa. Pitää selvittää, voiko nastan uusia.
Loppumatka menee hyvin, tosin Markuksella alkaa niskassa punottaa. Vaihto beduiinityyliin. Viimeinen osuus on aikamoista pujottelua. Satama on aika täynnä, mutta tilaa löytyy. Saunassa on vapaata tilaa.
Sateinen päivä tulossa. Ehkä hyvä päivä pitää satamapäivä. Mökki tarjoaa hyvät tilat lasten touhuiluille ja kirjoissa sekä lehdissä riittää lukemista. Kalliot sopivat hyvin maalaukseen ja löytöankkurikin saadaan puhtaaksi. Palvelu saaressa on todella mainota: s/y Meriikan miehistö tarjoaa lapsille uunituoreet sämpylät.
Illalla käydään kävelemässä kallioilla. Kallion huipulta on mainiot näköalat ja Iiro istuu penkillä poseeraamassa. Heti kuvan jälkeen Iiro kellahtaa selälleen penkiltä ja alas kalliota. Onneksi selvitään naarmuilla. Österskärin vieraslaiturista saisi rökt flundraa. Ei tullut rahaa mukaan mutta illalla syödeään lettuja.