Vene on viimeinkin saatu purjehduskuntoon ja lastattua kesälomapurjehdusta varten. Viime vuoteen verrattuna nyt on otettu tavaroita pitkää purjehdusta varten. Aluksi mennään moottorilla, purjeet nostetaan Bergön jälkeen. Moottorilla mennään taas Ulkoluodon lossin ohi aina Salon väylälle asti. Siinä nostetaan taas purjeet. Petun pohjoiskärjen kohdalla päätetään kääntyä Taalintehtaan väylälle Hiittisten asemasta.
Tuuli puhaltaa lounaasta, joten välillä täytyy ottaa tikki poikittain väylän nähden. Väylä kapenee Finnsjön kohdalla, joten lasketaan purjeet ja jatketaan moottorilla väylää pitkin. Keitetään kahvit kun ollaan saaren suojassa mutta sitten alkaa sisällä tuntua epämiellyttävä tuoksu, jonka lähdekin löyty: septin letku vuotaa. Ilmeisesti tavaroita lastatessa on väännetty letkua mikä nyt vuotaa y-kappaleen liitoksesta. Mikä pahinta, nestettä valuu laipion läpi myös Katrin punkkaan: patja märkä alapuolelta. Ei auta, on syyllistyttyvä ekologisesti kestämättömään tekoon: pohjaventtiili auki.
Saavutaan Taalintehtaalle ja laiturin päästä löytyykin vapaa paikka vuokraveneiden vierestä. Ei tarvinnut edes kaahata satama-altaassa niinkuin pari venettä teki. Naapuriveneen miehistön avustuksella köydet kiinni ja Jenni laiturin toiselle puolelle. Satamakonttoriin maksamaan satamamaksu (50 mk). Sähköstä ei veloteta koska sen saatavuutta ei taata (johtokelojen ylikuormitussuojat voivat laueta) laiturin päähän asti.
Ruualle Port Sideen. Lapsille nakkeja, lihapullia ja ranskalaisia, aikuisille pitsat. Loma on alkanut. Takaisin veneelle, Katri käy kaupassa ostamassa ruokaa ja vaihtamaan kylmäkalleja. Niitä ei kuitenkaan ollut, joten omat kylmäkallet saivat jäädä kaupan pakkaseen. Lopuksi leikkimään leikkipuistoon (noin 300 m satamasta). Vaikka leikkipuisto ei ollutkaan aivan uusi, olivat leikkipaikat kuitenkin ehjiä ja kivoja.
Eikun nukkumaan. Yksi patja on ulkona, joten Iiro saa nukkua tyynypedillä. Onneksi viereisessä veneessä ei ollut ketään alkuyöstä. Tulivat keskellä yötä, joskin ihan hiljaa.
Aamupalan jälkeen hommiin. Pitää selvittää saako septin kuntoon. Venetarvikekaupasta löytyy sopivia klemmareita. Uudet klemmarit paikalleen Bilteman romujen tilalle ja kiristystä. Kaikesta huolimatta vaikuttaa että liitokset ei pidä vaan vähän tihkuu läpi. Täytyy tutkia myöhemmin. Sitten siivoamaan jälkiä. Pilssi ja septin alusta huuhdotaan. Patja ja lakana ämpäriin huuhtotumaan. Patjan saa kohtuullisen kuivaksi, mutta kyllä se vesisängyksi jää. Kannelle kuivumaan ja lakana sekä patjan päällys puomille kuivumaan.
Syödään jäätelöt ja aletaan laittautua matkaan. Tuuli on etelän puolelta, joten koko matka on vastaista. Kuivatettavien tavaroiden takia onkin parempi motoroida. Keskustellaan, mennäänkö kohti Paraisten porttia tai Gullkronaa vai mennäänkö Kifskärin. Jälkimmäinen vaihtoehto miellyttää tuttuudellaan.
Mennään vaihteeksi Kifskärin länsipuolen satamaan. Uusi kaiku osoittaa näppäryytensä, on helppo etsiä syvä reitti kivien välistä. Satama onkin tyhjä, joten rantautumisen jälkeen voidaan nostaa lippu. Mennään lämmitämään sauna. Markukselle tulee vähän huono olo, ilmeisesti aurinko liian vähällä juomisella tekee tehtävänsä. Hyvin Katri selviää puiden pilkkomisesta. Markus hakee saunatarpeet ja palaa Jennillä. Saunan jälkeen lapset ja Markus menevät Alinalle jollalla.
Iltaruuaksi grillataan. Peikkopussit ovat näppäriä, sopiva hiillos grillitassujen paistamiseksi.
Saara löytää tarpeita kaarnaveneen tekoa varten ja niinpä parin veneen laivasto lähtee liikkeelle. Patjat ja lakanat ovat jo kuivuneet sopivasti eli jokainen pääsee omaan sänkyynsä vastaisuudessa.
Liikkeellelähtö onnistuu hyvin. Kun ollaan tultu vähän matkaa moottorilla Västerlandetin tasolle alkaa kuulua hirveää kolinaa. Äkkiä katsomaan moottoria: ei mitään poikkeavaa ja ääni tuntuu tulevan taaempaa. Toinen luukku auki mutta potkuriakselikin tuntuu olevan ihan kunnossa eikä akseliliitoksesta tule vettä. Ääni tulee vieläkin taampaa, jote kolmas luukku auki: kuuluu paukahdus ja ääni loppu. Kun veto pysyy päällä, ei potkuri ole kadonnut. Sukellus seuraavassa satamassa varmisti arvelun: akselilla on vain yksi sinkki vaikka keväällä niitä oli kaksi.
Jatketaan eteenpäin väylää kohti Vänön aukkoa. Tuuli tuntuu reippaalta, joten nostaan fokka ja täysi iso. Matka sujuu mukavasti autopilotin ohjaamana kunnes Vänön tienoilla sitten tuuli alkaa tyyntyvä. Vaihdetaan keulalle kakkosgenua, jolla päästään lähes samaan vauhtiin kuin aikaisemmin fokalla. Ehkä olisi ollut paikallaan nostaa ykkösgenua, mutta saa nyt olla.
Viime vuodelta tuttu reitti menee helposti. Nyt suuntimakiikarin ja GPS-pisteiden ansiosta vältytään sähläilyltä Västerfjärdenillä. Alkaa olla jo myöhä, joten kun lähestyttäessä Björkötä tuuli tyyntyy, aletaan valmistaa ruokaa: pastaa kinkkukastikkeella. Satamaan tulo onnistuu hyvin lasten syödessä.
Saunavuorot on jo varattu myöhään yöhön, joten päätetään mennä uimaan. Uimapaikan löytäminen onkin vähän hankalaa. Käydään katsomassa hiidenkirnua ja maistellaan vähän juolukoita. Lopulta paras uimapaikka löytyy satamalahden päästä. Lapset pääsevät Jennillä suoraan Alinaan. Iltapalan jälkeen Katri ja Markus käyvät vielä uimassa suoraan veneestä ja Markus tarkistaa potkuriakselin.
On taas kaupassakäynnin aika. Mennään käymään Nötössä: ensimmäinen ankkuripaikka tällä matkalla. Markus koettaa selvitellä toista säiliöongelmaa: makeavesisäiliön jalkapumppu falskaa ja pari kertaa kumiosa on irronnut rungosta, jolloin vettä on menny pilssiin. Onneksi on varavesi.
Pumpua on jo aikaisemmin koetettu korjata mutta pysyvää ratkaisua ei löydy. Ainoa vaihtoehto on irroittaa koko pumppu välistä. Onneksi on käsipumppu. Nötön kauppiaan varastosta löytyy sopiva pätkä kupariputkea (0 mk), jonka saa kemmareilla kinni. Kämmen tuntee taas Bilteman klemmareiden laadun. Auh.
Saara liukastuu mutalätäköön. Huutelu letkulla ja nakuna veneelle. Joku kehtaa vielä nauraa. Haetaan pari kanisteria vettä joka nyt toivottavasti kestää tankissa samoin kuin 5,3 litraa polttoöljyä. Kylmäkallejen vaihto sujui ilmaiseksi. Erinomaista palvelua.
On aika lähteä liikkelle. Kylläpä ankkuri tuntuu raskaalta, ei kai se ole jumiutunut. Lopulta nousee ankkuri pintaa, eikun kaksi. Pikaisesti katsotaan, että yhtenään venettä ei lähtenyt mukaan. Varovasti ankkurit kannelle: löytöankkurin liina on katkennut tai katkaistu. Nyt onkin kaksi ankkuria puhdistetavana. Puhdistuksen jälkeen ankkuri jätesäkkiin keulapiikkiin.
Moottorilla jatketaan kohti Aspöä. Näkyväisyys on vähän huono, on vaikeua eroittaa kaukana olevat linjataulut, mutta kääntyminen väylälle onnistuu. Tuuli on varsin voimakas ja aallokokkoa alkaa myös olla. Aletaan laittaa purjeita nostokuntoon, olisi pitänyt tehdä jo satamassa samoin kuin reivaus. Kokka kohti tuulta ja ja purjeita ylös. Ison nostin on mennyt saalingin taakse, eikun uusi yritys. Lopulta purjeet on ylhällä, vaikka vähän myös ääni kohosi.
Matka sujuu mukavasti, purjeilla keinuttaa vähemmän ja vauhtikin parani. Pientä sekoilua eri saarten kesken, mutta ei onneksi jouduta vaarallisille vesille, käännetään kurssi myötäiseksi. Myötäaallokkoon ajaminen on vähän stressaavaa kun ei ole preventteriä. Ensivuodeksi sitten. Päätetään laskea isopurje alas ja mennä pelkällä fokalla. Lasku sujuu hyvin kunnes puomi tipahtaa alas. Äkkiä purje kasaan ja puomi pikaisesti kiinni. Kun saadaan suunta taas myötäiseksi, päästään takaisin tutkimaan tilannetta. Ilmeisesti puomin lukitus on pettänyt ja se on hypännyt yläkautta pois kiskosta. Tarkempi tutkimus satamassa ei muuta tulkintaa. Pitää selvittää, voiko nastan uusia.
Loppumatka menee hyvin, tosin Markuksella alkaa niskassa punottaa. Vaihto beduiinityyliin. Viimeinen osuus on aikamoista pujottelua. Satama on aika täynnä, mutta tilaa löytyy. Saunassa on vapaata tilaa.
Sateinen päivä tulossa. Ehkä hyvä päivä pitää satamapäivä. Mökki tarjoaa hyvät tilat lasten touhuiluille ja kirjoissa sekä lehdissä riittää lukemista. Kalliot sopivat hyvin maalaukseen ja löytöankkurikin saadaan puhtaaksi. Palvelu saaressa on todella mainota: s/y Meriikan miehistö tarjoaa lapsille uunituoreet sämpylät.
Illalla käydään kävelemässä kallioilla. Kallion huipulta on mainiot näköalat ja Iiro istuu penkillä poseeraamassa. Heti kuvan jälkeen Iiro kellahtaa selälleen penkiltä ja alas kalliota. Onneksi selvitään naarmuilla. Österskärin vieraslaiturista saisi rökt flundraa. Ei tullut rahaa mukaan mutta illalla syödeään lettuja.
Kohti Ahvenanmaata. Österskäristä läntistä oikoreittiä pitkin kohti Kökaria. GPS:ään on tallennettu reittipisteet kartalta. Matka sujuu moottorilla hyvin GPS:ää ja syvyyshälytyksellä varustettua kaikua ympäristön lisäksi tarkkailemallä.
Taaskin olisi pitänyt laitella purjeet valmiiksi jo lähtiessä - koskakohan sitä oppii. No, mennään moottorilla sitten loppuun asti. Kaiku näyttää ensimmäistä kertaa yli sadan metrin syvyyslukemia.
Lähtiessä jäi Ahvenamaan kohteliaisuuslippu nostamatta. Perillä, kun on saatu tärkeämmät asiat hoidettua, aletaan vaihtaa mk-lippua kohteliaisuuslippuun. Lippunaru onkin melkein poikki, vain pari säiettä pitää sitä yhdessä. Onneksi löytyy sopivasti lisää narua, että saadaan molemmat liput salkoon.
Aika tutustua Ahvenanmaahan. Satamasta saadaan pyörät vuokrattua, myös Saaralle löytyy pyörä. Vähän isohan se on, mutta pienen kokeilun perusteella Saaralta ajo onnistuu vaikka kuin pari kertaa kokeillut ilman apupyöriä. Mennään ensin kauppaan. Sieltä päätetään jatkaa sitten kohti Karlsbytä ja uimarantaa.
Saara jaksoi ajaa kaiken 6 kilometriä, vaikka välillä kaatuikin. Uimaranta on kiva, ilmeisetikin keinotekoinen. Vesi on lämmintä ja ranta sopivan matala Saaralle peuhata. Iiro nukkuu pensaan varjossa.
Jätetään Saaran pyörä uimarannalle ja jatketaan kohti Karlsbytä. Alkaa olla nälkä, mennään Brudhälliin lounaalle. Jälkiruuaksi viereiseltä jäätelökioskilta jätskit. Matka takaisin sujui hyvin. Saara ajoi reippaasti takaisin uimarannalta. Vielä ennen nukkumaanmenoa erät minigolfia.
Päivän aikana oli tullut paljon veneitä, yksi ruotsalaisseurue oli saartanut meidät. Sadekuuro raikastaa ilmaa, mutta silti Alina kuulostaa nukkumaan mennessä Ulinalta.
Vaihdetanpa satamaa. Ensin pitää selviytyä poijusta, jossa olemme keskimmäisenä. Köydet ovatkin hankalasti koska toisen naapuriveneen haka ei olekkaan ylettänyt poijun renkaaseen vaan on toisen naapurin haassa kiinni. Onneksi ei ole kovin paha tuuli, joten tilanteesta selvitään kunnialla pois. Parin solmun matka sujuu puolessa tunnissa puksultellen naapurilahteen.
Sandvikin satama-leirintäalueelta ei löydy Saaralle sopivaa pyörää, joten Saara matkusti tarakalla. Pyöräilimme kirkolle jossa katselimme myös luostarin raunioita. Sieltä Otterbön muinaisalueelle. Saarakin jaksoi kävellä kun keksimme, että Saara voisi etsiä polun merkkikiviä.
Sandvikin ranta oli lapsien kiva peuhata. Illalla pyöräilimme sitten Karlsbyhyn jätskille.
Aamulla käytiin Saaran kanssa Karlsbyssä kaupassa. Postista löytyi Saaralle kortti. Purjehdus sujui leppoisana myötätuulipurjehduksena ruotsalaiseskardonan mukana. Sottungan satamaan otti tuuli jonkin verran mutta kiinnittyminen onnistui hyvin satamaisännän avustuksella. Aivan niin hyvin ei onnistunut puisen moottoriveneen kuljettaja.
Ensimmäinen yritys poijuhakaan meni ohi, jotenka myötätuulessa oli liikaa vautia. Vene kääntyi poikittain, mutta onneksi tilaa oli sen verran, että saatiin ohjattua ilman suurempia naarmuja ohi. Vene siirtyi sitten suojan puolella, jossa sielläkin ensimmäinen poijun saalistus epäonnistui. Lopulta poijuhaka oli kiinni: täysi kaasu eteen. Poiju painui pinnan alle ja lopulta vene syöksähti eteenpäin kunnes äkisti pysähtyi poijuköyden sotkeuduttua akselin ympärille.
Naapuriveneestä mentiin avustamaan jollalla köysi irti ja lasku rannan suuntaiseen laituriin onnistui. Tämän jälkeen veneen rouva sukelteli köyttä potkurin ympäriltä noin tunnin verran. Venekunta ei jäänyt kuitenkaan laituriin yöksi vaan poistui hyvää vauhtia.
Saara ja Iiro kalastelivat haaveilla. Laiturin vierellä oli kivasti pikkukaloja, joiden pyydystäminen onnistui aika helposti. Illalla pidimme Saaran nimipäivän lettukekkerit mansikkahillojen kera. Suklaatakin oli. Saara sai lahjaksi lasten Uno-kortit eli "jekutuskortit", joista olikin sitten loppumatkan paljon iloa.
Aamulla Markus kävi Sottungan kaupassa polkupyörällä; takaisin tullessa oli repussa juotavaa reilut 10 litraa! Matka Kumlingeniin sujui reippaassa myötä- ja sivussa.
Remmarhamnin naapurista ostimme savukalaa päivälliseksi, joita söimme tuoreiden perunoiden kanssa. Jälkiruuaksi meni litra jäätelöä. Saara sai laiturista tikun jalkaan.
Satamapäivä, Katrilla työasioita (ja työkavereita: Marika). Vuokrataan pyörät ja mennään läheiselle (1 km) uimarannalle. Uimaranta on selvästikin paranneltu luonnontilaisesta. Saaralla hauska polskia, muista ilma on vähän viileää uimiseen. Pyöräillään kauppaan ja apteekkiin.
Päivälliseksi jonotuksen jälkeen savukampelaa. Savukala saa niin suuren suosion, että osa ihmisistä jää nuolemaan näppejään; me vasta ruuan jälkeen. Saaralla ja Iirolla on hauska juoksennella tanssilavalla.
Taas on paljon pyykkiä ja Alina muistuttaakin orjalippulaivaa pyykkinaruineen. Iltapalaksi syödään korppuja ja pelataan Unoa.
Marika tuo Iiron housut pyykistä, onneksi olivat nimikoitu. Matka sujuu reippaasti navakassa myötätuulessa, vaikka yksi melkein vahinkojiippi sattuukin. Uimaranta on hyvä joskin roskainen. Markus ja lapset ovat rannalla ruokaa - Havajin pata - odotellessa. Jälkiruuaksi jäätelöt kaupasta.
Käydään saunassa ja pestään pyykkiä. Miesten puolella on muuten vain ruotsalaisia, mutta Iiro ottaa suomalaisen miehen löylyt. Taas nähdään tuttuja (Marika), satamassa on aika paljon merikarhuveneitä. Iltanukutus kestää kauan, koska Iiro on hyvin ihastunut kytkinpaneliin.
Aamu taitaa olla hitaimpia tähänastisista. Tihuttaa vettä ja tuulee noin 10 m/s. Lähdetään satamasta fokalla ja täydellä isolla joka kohta reivataan ekaan reiviin pienten kommellusten jälkeen. Reilussa (Itämeren mittapoijulla 1,6 m) aallokossa lullataan ja surffataan.
Satamaan tullessa Jenni menee poijun väärälle puolelle. Olisi pitänyt selvittää sen köydet ensin kunnolla, niin olisi saanut sen auki eikä olisi tullut pahempia sähläilyjä.
Päivälliseksi jauhelihapihvejä ja muussia. Tuuli tyyntyy illalla. Käydään saunassa, iltakahvin kanssa sitruunavohvelit. Alkaa olla käyttöä lämmittimelle, mutta se reistailee.
Markus koettaa selvittää lämmittimen mysteeriä: miksi toimii vain hetken. Päätetään alkaa suunnata kohti kotisatamaa. Markus ja lapset käyvät Jennillä Lammanin puolella seikkailulla. Lähdössä Jenni menee taas poijun väärältä puolelta.
Tuuli on leppoisa myötäinen, yksi sadekuuro menee yli. Lillholmenilla onkin uusi laituri, johon on ihan hyvä kiinnittyä. Päivälliseksi perunamuussilla suurustettua nöde-porkkanakastiketta ja makaroonia.
Luvataan 15 m/s tuulta. Päätetään pitää satamapäivä ja tehdä retki Galtbyhyn. Soudetaan ensin sataman veneellä toiselle saarelle ja Markus sitten vie sen takaisin ja Jennillä. Jennin airon hankain katkeaa, mutta yhdelläkin pärjää, joskin hitaasti.
Saara kävelee reippaasti aluksi mutta sitten alkaa väsyttää. Löydetään tienposkesta laudanpätkä, jonka päällä Saara voi istua ilman että painaa Iiron lyttyyn. Nähdään rantalehmiä ja mennään lossilla salmen yli. Tienvarresta löytyy mansikoita.
Perillä juodaan munkkikahvit ja katsellaan Ahvenanmaan lauttoja. Ostetaan vähän ruokatavaroita ja mennään takaisin. Kaikkiaan kävelyä tulee noin 20 kilometriä.
Navakka tuuli, onneksi myötäinen tai sivusta. Väylä Nauvon ja Snäckö-Ångsö-Bergön välissä on nätti. Laiturista löytyy ankkuripaikka, vaikka joillakin on vaikeuksia saada ankkuri pitämään. Nähdään tuttuja etäältä, eivät löydä sopivaa paikkaa.
Päivälliseksi savukirjolohta ja saaristoleipää. Peikkopolku on hauska, lapsetkin pitävät. Kiipelyköydet ovat mukavia.
Mennään aamulla uimaan ja katselemaan ohi kulkevia veneitä. Kierretään peikkopolku nurinpäin ja kiipeillään köysissä. Purjehdus sujuu mukavasti sivumyötäiseen.
Nyt Kejsarhamnissa onkin enemmän väkeä kuin puolitoista vuotta sitten syksyllä jolloin Heikin kanssa toimme Alinan Turusta. Laiturin itäpuolelta löytyy tilaa. Kuulema länsipuolella ei ankkuri tahdo pitää. Illan mittaan laituri täyttyy, joskin väliin ängetessä voisi ainankin vähän varoittaa...
Katri käy pikaisesti Högsåran kaupassa ostamassa ruokaa. Ruuan jälkeen mennään katselemaan museota, joka kuitenkin meni kiinni ennen kuin ehdittiin sisään. Neuvontamajasta löytyy sähköä kannettavalle mikrolle, moni näkyy täydentävän kännykän sähkövarantoja.
Aamupalan jälkeen Saara meni uimaan. Ranta on todella pitkälle matalaa, melkein veneille asti. Liikkeelle pienellä sähellyksellä Jennin kanssa: meni naapurin ankkuriköyden alle. Moottorilla Högsåran satamaan. Katri ja Saara menevät kauppaan, Markus ja Iiro täyttävät varapolttoainesäiliön.
Jatketaan moottorilla Kasnesin satamaan. Tuuli on aika reipas, jotenka kiinnittymiessä on omat temppunsa, mutta onnistuu hyvin. Mennään Sinisimpukkaan tutustumaan. Sekä Saara että Iiro viihtyvät näyttelyssä. Tänne voisi tulla joskus syksyllä, jos ei ole mökillä tekemistä. Vielä pari täydennystä kaupasta.
Jatketaan Kifskärin itäsatamaan, melko täyttä mutta vielä muutama mahtuu. Saunavuoroja olisi tarjolla vasta puolen yön aikoihin, mutta länsipuolen saunassa on tilaa. Saunaa odotellessa käydään kävelyllä saaren pohjoiskärjesttä. Rantakallion kolossa paistattelee kyy. Saappaat olisivat olleet hyvät jalkineet.
Iltapalalla herkuttelua, kun on lomamatka loppuillaan. Täysikuu.
Aamulla näkyy vessapolulla kyy. Lähtiessä lapset pitävät ääntä ja myöskin aina välillä matkan varrella. Liekkö matkaväsymystä. Ilma on kiva, vaikka tuuli onkin reipas. Matkataan Bromarvin länsipuolelle Petun ja Padvan välistä.
Tuuli ottaa voimakkaasti kylän lahdelle ja ensimmäinen yritys poijuun meneekin hudiksi. Otetaan uusiksi ja sitten kiinnittyminen onnistuu. Kävellään Talliravintolaan päivälliselle. Saaraa väsyttää, mutta Iiro on reipas. Aikuiset syö Fiskbordin ja lapset spagettia. Takaisin meno on vielä kitisevämpi kuin menomatka, olisi pitänyt ottaa rattaat.
Laiturissa on kova perätuuli: tähän ei kannata jäädä yöksi. Keitetään kahvit. Lähdetään liikkeelle. Kallion suojassa on hyvä nostaa purjeet, pistetään yksi reivi. Tiukaa kryssiä vastaiseen: molemmat lapset parkuvat. Mietitään jo, että pitäisikö kääntyä takaisin, mutta jatketaan silti.
Lapset nukahtavat. Tuuli tyyntyy. Loppumatka on rauhallista lillumista parin solmun nopeudella. Ilta on kaunis. Hyvä loppu lomalle.
Purjeilla poijuun. Päätetään jäädä veneeseen vielä yöksi, mutta sitten Saara herää ja tahtoo sisälle nukkumaan: onhan huomenna synttärit.