On taas kaupassakäynnin aika. Mennään käymään Nötössä: ensimmäinen ankkuripaikka tällä matkalla. Markus koettaa selvitellä toista säiliöongelmaa: makeavesisäiliön jalkapumppu falskaa ja pari kertaa kumiosa on irronnut rungosta, jolloin vettä on menny pilssiin. Onneksi on varavesi.
Pumpua on jo aikaisemmin koetettu korjata mutta pysyvää ratkaisua ei löydy. Ainoa vaihtoehto on irroittaa koko pumppu välistä. Onneksi on käsipumppu. Nötön kauppiaan varastosta löytyy sopiva pätkä kupariputkea (0 mk), jonka saa kemmareilla kinni. Kämmen tuntee taas Bilteman klemmareiden laadun. Auh.
Saara liukastuu mutalätäköön. Huutelu letkulla ja nakuna veneelle. Joku kehtaa vielä nauraa. Haetaan pari kanisteria vettä joka nyt toivottavasti kestää tankissa samoin kuin 5,3 litraa polttoöljyä. Kylmäkallejen vaihto sujui ilmaiseksi. Erinomaista palvelua.
On aika lähteä liikkelle. Kylläpä ankkuri tuntuu raskaalta, ei kai se ole jumiutunut. Lopulta nousee ankkuri pintaa, eikun kaksi. Pikaisesti katsotaan, että yhtenään venettä ei lähtenyt mukaan. Varovasti ankkurit kannelle: löytöankkurin liina on katkennut tai katkaistu. Nyt onkin kaksi ankkuria puhdistetavana. Puhdistuksen jälkeen ankkuri jätesäkkiin keulapiikkiin.
Moottorilla jatketaan kohti Aspöä. Näkyväisyys on vähän huono, on vaikeua eroittaa kaukana olevat linjataulut, mutta kääntyminen väylälle onnistuu. Tuuli on varsin voimakas ja aallokokkoa alkaa myös olla. Aletaan laittaa purjeita nostokuntoon, olisi pitänyt tehdä jo satamassa samoin kuin reivaus. Kokka kohti tuulta ja ja purjeita ylös. Ison nostin on mennyt saalingin taakse, eikun uusi yritys. Lopulta purjeet on ylhällä, vaikka vähän myös ääni kohosi.
Matka sujuu mukavasti, purjeilla keinuttaa vähemmän ja vauhtikin parani. Pientä sekoilua eri saarten kesken, mutta ei onneksi jouduta vaarallisille vesille, käännetään kurssi myötäiseksi. Myötäaallokkoon ajaminen on vähän stressaavaa kun ei ole preventteriä. Ensivuodeksi sitten. Päätetään laskea isopurje alas ja mennä pelkällä fokalla. Lasku sujuu hyvin kunnes puomi tipahtaa alas. Äkkiä purje kasaan ja puomi pikaisesti kiinni. Kun saadaan suunta taas myötäiseksi, päästään takaisin tutkimaan tilannetta. Ilmeisesti puomin lukitus on pettänyt ja se on hypännyt yläkautta pois kiskosta. Tarkempi tutkimus satamassa ei muuta tulkintaa. Pitää selvittää, voiko nastan uusia.
Loppumatka menee hyvin, tosin Markuksella alkaa niskassa punottaa. Vaihto beduiinityyliin. Viimeinen osuus on aikamoista pujottelua. Satama on aika täynnä, mutta tilaa löytyy. Saunassa on vapaata tilaa.