Aamulla näkyy vessapolulla kyy. Lähtiessä lapset pitävät ääntä ja myöskin aina välillä matkan varrella. Liekkö matkaväsymystä. Ilma on kiva, vaikka tuuli onkin reipas. Matkataan Bromarvin länsipuolelle Petun ja Padvan välistä.
Tuuli ottaa voimakkaasti kylän lahdelle ja ensimmäinen yritys poijuun meneekin hudiksi. Otetaan uusiksi ja sitten kiinnittyminen onnistuu. Kävellään Talliravintolaan päivälliselle. Saaraa väsyttää, mutta Iiro on reipas. Aikuiset syö Fiskbordin ja lapset spagettia. Takaisin meno on vielä kitisevämpi kuin menomatka, olisi pitänyt ottaa rattaat.
Laiturissa on kova perätuuli: tähän ei kannata jäädä yöksi. Keitetään kahvit. Lähdetään liikkeelle. Kallion suojassa on hyvä nostaa purjeet, pistetään yksi reivi. Tiukaa kryssiä vastaiseen: molemmat lapset parkuvat. Mietitään jo, että pitäisikö kääntyä takaisin, mutta jatketaan silti.
Lapset nukahtavat. Tuuli tyyntyy. Loppumatka on rauhallista lillumista parin solmun nopeudella. Ilta on kaunis. Hyvä loppu lomalle.
Purjeilla poijuun. Päätetään jäädä veneeseen vielä yöksi, mutta sitten Saara herää ja tahtoo sisälle nukkumaan: onhan huomenna synttärit.